Julkaistu 06.02.2024
Etelä-Savon aluekehityksen tilannekuva pohjustaa ALKE-keskusteluja
Keskustelut aluekehittämisestä käydään vuosittain maakuntien ja valtioneuvoston välillä. Keskustelujen pohjaksi on ministeriöille esitetty Etelä-Savon tilanne- ja kehityskuva.
Etelä-Savon väestönkehitys oli vuonna 2023 parasta koko 2000-luvulla, positiivisin indikaattori oli maahanmuutto. Hyvinvoinnin suhteen asumiseen, elinympäristöön ja turvallisuuteen liittyvien asioiden koetaan maakunnassa olevan varsin hyvin.
97 prosenttia järvistä on erinomaisessa tai hyvässä kunnossa. Saimaannorpan suojelussa on onnistuttu, ja norppakanta on noussut viime laskennassa jo 480 yksilöön. Alkutuotannon ja erityisesti metsien osuus elinkeinorakenteesta on Etelä-Savossa korkea, esimerkiksi metsäsektori tuottaa jopa 15 prosenttia maakunnan vuotuisesta arvonlisäyksestä. Osaajille on kysyntää erityisesti sote-alalla ja teknologiateollisuuden yrityksissä. Muun muassa edellä mainitun kaltaisia asioita on koostettu Etelä-Savon aluekehityksen laadulliseen tilanne- ja kehityskuvaan.
Aluekehittämisen keskustelut maakuntien ja valtioneuvoston välillä käydään seuraavan kerran huhtikuussa. Osana keskusteluprosessia valmisteltu aluekehityksen tilanne- ja kehityskuva toimii pohjustuksena ALKE-keskusteluille. Etelä-Savon tilannekuva esiteltiin VN-verkostolle (ministeriöiden edustajat) helmikuun alussa. Laadullinen analyysi käy kattavasti läpi seuraavia Etelä-Savon aluekehittämisen teemoja: väestökehitys, ympäristön kestävä kehitys, aluerakenne, liikenne ja yhteydet, elinkeinoelämä ja TKI, työvoima, osaaminen sekä hyvinvointi. Vuosittainen tilannekuvatyö toimii aluekehityksen tiedolla johtamisen tukena. Se on tarkoitettu jatkuvasti päivittyväksi, yhteiseksi kehittämisen tietopohjaksi, ja on myös kaikkien maakunnan toimijoiden hyödynnettävissä.
Aluekehittämisen keskustelut käydään useamman maakunnan yhteisinä keskusteluina, joissa pyritään löytämään maakuntia yhdistäviä teemoja ja yhteistyön paikkoja. Yhtenä tällaisista voidaan nostaa esiin esimerkiksi itäisen Suomen merkityksen kasvu geopoliittisesti tarkasteltuna sekä kehittämis- ja turvallisuuskysymyksenä.
Maakunnan laadullinen tilannekuva on nähtävillä esavoennakoi-sivuston tilannekuva -osiossa (teksti päivittyy vuosittain).