
Suomi tai Etelä-Savo ei ole erillinen saareke, vaan vahvasti riippuvainen maailman megatrendeistä ja kehityskuluista. Globaalit toimintaympäristönmuutokset ulottuvat entistä nopeammin ja voimakkaammin Etelä-Savoon. Kriittistä on ennakoida sitä, mitä ulkoisen toimintaympäristön muutokset merkitsevät Etelä-Savon kontekstissa, ja toisaalta sitä, mistä kehityskuluista voidaan tehdä hakea omiin vahvuuksiin pohjautuvaa kilpailuetua.Tärkeää on myös se, että ulkoisen toimintaympäristön havaittuihin ja tiedostettuihin uhkiin osataan varautua. Omilla päätöksillämme ja teoillamme emme useinkaan voi muuttaajonkin kehitysilmiön suuntaa maakunnassa. Sen sijaan voimme vaikuttaa siihen, miten hyödymme maakunnan näkökulmasta myönteisistä kehityssuunnista ja miten onnistumme ennalta torjumaan tai kompensoimaan kannaltamme negatiivisten kehitysilmiöiden vaikutusta. Yllä oleva kuva nostaa esiin maakuntaohjelman työpajoissa vuonna 2025 Etelä-Savon kehityksen kannalta merkittävimpinä pidetyt poliittiset, taloudelliset, sosiaaliset, teknologiset ja ekologiset toimintaympäristön muutokset.